SEXMANE, PEHMOAINO JA TUURE BOELIUS TÄHDITTÄVÄT SONY MUSIC SUMMER FEST 2023 -ILMAISFESTARIA HELSINGIN FORUMISSA ELOKUUSSA

Sony Music Finlandin ja kauppakeskus Forumin yhteistapahtuma järjestetään tänä vuonna toista kertaa.

Keskiviikkona 2.elokuuta kauppakeskus Forumissa nähdään kolme Suomen eturivin artistia, kun yhdeksi Suomen suosituimmaksi räppäriksi viimeistään tammikuussa julkaistun Sextape II -albumin myötä noussut Sexmane, Emma gaalassa Vuoden tulokas ja Vuoden alternative -palkinnot voittanut pehmoaino sekä odotettua debyyttilevyään valmisteleva Tuure Boelius nousevat toista kertaa järjestettävän Sony Music Summer Festin lavalle.

Tapahtuma on ilmainen ja ikärajaton ja paikan päälle odotetaankin täysi kauppakeskuksellinen faneja suosikkiartistiensa esiintymisiä seuraamaan. Keikkojen lisäksi ohjelmassa on myös meet & greet -tilaisuudet jokaisen esiintyjän kanssa. Forumiin rakennetaan myös erillinen pop-up shop, josta voi hankkia esiintyvien artistien fanituotteita.

Keikkojen välissä pidetään lyhyet meet & greet -kuvanottohetket jokaisen artistin kanssa. Meet & greetissä otetaan asiakkaan omalla puhelimella yksi yhteiskuva per asiakas, jotta mahdollisimman moni ehtii tavata artistin. Tapaamisiin pystytään ottamaan vain hyvin rajattu määrä asiakkaita.

Kaikille tapaamiseen pääseville jaetaan rannekkeet 0-kerroksessa meet & greet -loungessa klo 14:00 alkaen niin kauan, kun rannekkeita riittää. Kukin asiakas voi saada rannekkeen yhden artistin meet & greetiin. Meet & greetiin jaetaan 60 ranneketta / Tuure Boelius, 60 ranneketta / pehmoaino ja 100 ranneketta / Sexmane. Yhtä ranneketta kohtaan otetaan kuvia yhdestä kokoonpanosta, eli mikäli haluat yksityiskuvan suosikkiartistisi kanssa, tarvitset oman rannekkeen. Mikäli haluat kuvaan mukaasi läheisiäsi (max. 3 hlö), riittää, että yhdellä on ranneke ja tällöin otetaan ryhmäkuvat, ei yksityiskuvia.

Ohjelma

MUMIN (DJ)
14:00

Tuure Boelius
16:00

pehmoaino
17:00

Sexmane
18:00

MUMIN (DJ)
14:00

Tuure Boelius
16:00

pehmoaino
17:00

Sexmane
18:00

Yhteystiedot

Sami Rikala / Sony Music Entertainment Finland
Puh. 0400 766 879
sami.rikala@sonymusic.com

Annaliina Vekkeli / Shopping Centre Forum & Citycenter
Puh. 020 431 3230
annaliina.vekkeli@sponda.fi